maanantai 26. syyskuuta 2016

Noviisi 2017 käynnistyy!

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat (Stk), Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti (Tutka) ja Turun Science Fiction Seura (TSFS) järjestävät 13–17-vuotiaille nuorille suunnatun science fiction- ja fantasianovellikilpailun Noviisi 2017.

Noviisi on Nova-kirjoituskilpailun nuorempi sisarus, joka järjestetään nyt jo kuudetta kertaa. Ensimmäisen kerran Noviisi järjestettiin vuonna 2007, jolloin se oli alueellinen. Vuonna 2009 kisa laajeni valtakunnalliseksi.

Kilpailuun haetaan science fictioniin tai fantasiaan liittyviä novelleja, muutoin aihe on vapaa. Novellien on oltava alkuperäisiä ja ennen julkaisemattomia niin paperilla kuin verkossa. Alkuperäisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä myös fanficin rajaamista kisan ulkopuolelle. Kisaan voi halutessaan ottaa osaa useammalla novellilla. Kilpailutekstien kieli on suomi.

Tekstin maksimipituus on 10 000 merkkiä (välilyönteineen), mikä vastaa paperilla noin viittä sivua tekstiä. Kirjoittamisen helpottamiseksi voit käyttää kilpailun sivulta löytyvää valmista tekstipohjaa.

Novellit on lähetettävä sähköpostin liitetiedostona 30.4.2017 keskiyöhön mennessä osoitteeseen noviisikilpailu@gmail.com. Valitse tiedostomuodoksi rtf tai txt. Ilmoita sähköpostin leipätekstissä koko nimesi, osoitteesi ja syntymävuotesi.

Jos olet epävarma, kysy ohjeita ennen tekstin lähettämistä. Kannattaa tutustua myös TSFS:n sivuilta löytyviin Nova-kirjoituskilpailun yleispalautteisiin, jotka sisältävät hyödyllisiä kirjoitusohjeita.

Kisassa ei edellytetä esimerkiksi ylätunnisteiden käytön hallintaa tai tarkkojen muotoiluohjeiden noudattamista. Riittää että tuomaristo saa tiedoston auki ja teksti on luettavaa. Tekstinkäsittelyohjelmien ominaisuudet kannattaa kuitenkin mahdollisuuksien mukaan opetella, sillä siitä on hyötyä myöhemmissä kirjoituskilpailukoitoksissa.

Kisan tuomariston muodostavat Noviisi 2015:ssa sijoittuneet kirjoittajat Elina Parkkinen ja Anna Peltomäki sekä kirjailijat Marko Hautala ja J.S. Meresmaa. Kisassa on esiraati, joka karsii jatkoon pääsevät novellit tuomaristolle. Esiraadin muodostavat Katja Juusela, Pasi Karppanen, Anna Mattila. ja Leila Paanenen.

Palkintoihin on varattu 300 euroa, jonka kisan tuomaristo jakaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Lisäksi kisassa on kirjapalkintoja, muun muuassa Kirjoita kosmos ja Kummallisen kirjoittajat -kirjoittajaoppaita sekä viisi STk:n julkaiseman Kosmoskynä-lehden ja TSFS:n Spin-lehden tilausta vuodelle 2018.

Kaikille kisaan osallistuneille lähetetään lisäksi em. lehtien ilmainen näytenumero. Muista siis ilmoittaa myös postiosoitteesi tekstiä lähettäessäsi.

Voittajat julistetaan loppukesästä 2017. Kisaan osallistuneet saavat tiedon asiasta siihen sähköpostiin, josta ovat kilpailutekstinsä lähettäneet. Voittajatekstit julkaistaan TSFS:n Spin-lehdessä. Niitä ei saa siis julkaista muualla, mukaanlukien verkossa, ennen kuin asiasta on sovittu lehden ja kirjoittajien kesken.

Kaikki kirjoittajat saavat sähköpostitse yleispalautteen, jossa käydään läpi kisan teemoja, tekstien tavallisimpia kompastuskiviä ja yleisiä kirjoitusohjeita. Pidä siis huoli, että sähköpostisi pysyy auki. Kisan järjestäjät varaavat oikeuden käyttää em. sähköpostiosoitteita toiminnastaan tiedottamiseen.

Lisätietoja:
noviisikilpailu@blosgspot.com
noviisikilpailu@gmail.com