lauantai 4. tammikuuta 2014

Noviisi 2013 tuomaristovaiheessa!

Noviisi-kirjoituskilpailun esiraati on saanut työnsä tehtyä ja finaalivaiheeseen päässeet tekstit ovat lähteneet tuomariston luettavaksi. Kilpailun tuomariston muodostavat Noviisi 2013:ssa sijoittuneet kirjoittajat Julia Elfström, Jonna Mäkinen ja Tiina Svensk sekä kirjailijat J. Pekka Mäkelä ja Miina Supinen.

Kilpailu keräsi tällä kertaa jossain määrin vähemmän tekstejä kuin muutamana aiempana vuonna, suurella todennäköisyydellä vähemmästä tiedottamisesta johtuen. Noviisiin lähetettiin tänä vuonna 22 tekstiä 17 kirjoittajalta.

Kaikkiaan viisi kirjoittajaa osallistui tällä kertaa useammalla kuin yhdellä tekstillä, mikä on selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Mukana oli myös yksi kirjoittajapari. Kilpailu oli nytkin enemmän tyttöjen kuin pokien suosiossa, ja 17 kirjoittajasta poikia oli vain yksi.

Aiempien vuosien tapaan yleisiä teemoja kisaan lähetetyissä teksteissä olivat kuolema, erilaisuus ja hylätyksi joutumisen tunne. Myös nuorten maailma ja heille tärkeät asiat välittyivät teksteistä voimakkaasti.

Viimevuotiseen tapaan ilmoitetaan finaalivaiheeseen päässeiden tekstien nimet jo nyt.

Jatkossa ovat seuraavat kuusi tekstiä:

  • Hetken onnellinen
  • Joka harhaili muistoitta
  • Mustaa ja punaista
  • Ohi huomenna
  • Tähtisisko
  • Valkoinen

 Noviisin järjestäjät kiittävät kaikkia kilpailuun osaa ottaneita!

Ei kommentteja: